Valmistautuminen Karhunkierrokselle

Viime hetken paniikki

Kesän ensimmäinen iso koitos on jo ihan nurkan takana ja vaikka talvi onkin mennyt ihan mukavasti treenatessa, alkaa pieni paniikki nostaa päätään. Viimeinen kuukausi on ollut koulun, koulutehtävien ja tenttien, työn, juoksun ja lasten kanssa olemisen välillä tasapainoilemista. Yritystä yhdistää kaikki niin ettei mikään kärsisi... Kaikkea ei kuitenkaan pysty ihan täysin toteuttamaan ja eniten on tainnut kärsiä oma mielenterveys😂

Ennen ensi perjantaita tässä tulee olemaan 11:sta päivän putki. Ei tosin kulautella, vaan tasapainoillaan koulun ja töiden kanssa. Joka päivä koulua tai töitä. Ja huipputapauksessa molempia; aamusta kouluun ja illaksi töihin... No, jotenkin tästä on tullut vakio ennen kisoja. Ensimmäinen lapin reissu oli 2017 Ylläs-Pallaksen 30k ja sitä ennen oli 21 työpäivää kahdella vapaalla, viime vuoden Karhunkierroksen 53k 18 työpäivää kahdella vapaalla. Ja näköjään sama toteutuu nytkin, mutta sillä erotuksella, että välissä pari pitkää päivää😵 Tässä kyllä mietin, että olisihan se ehkä ihan kiva joskus lähteä juoksuun hyvin levänneenä ja palautuneenakin😀

Tässä muutaman vuoden aikana matkan pituuden ja treeniajan "normaali" raja on hämärtynyt. Juoksun alkuaikoina tunnin lenkki oli jo saavutus tai 10km pitkis. Nykyään kahden tunnin lenkki poluilla on lyhyt, minkä voi tehdä töiden jälkeen illalla. Pikaisesti käydä pieni iltalenkki. Tunnin takia harvemmin viitsii edes lähteä poluille😕 (Toki maantielenkki kotiovelta on eriasia.) Talvi on treenattu lumihangessa tarpoen ja kerrankin koko talvi on tullut juostua, eikä nyt keväällä tarvinnut aloittaa kaikkea taas alusta kuten monena vuonna aiemmin. Pitkiä lenkkejä, ainakin ajallisesti, on tullut tehtyä.
83k on kuitenkin jo sen verran pitkä matka, että matkan aikana voi tapahtua mitä vain ja monen asian on mentävä "nappiin", jotta pääsee maaliin asti. Pelkkä hyvä kunto ei omalla kohdalla ainakaan riitä. Ja siinäkin vielä parannettavaa😉 Mutta suurin haaste tulee itselle olemaan matkan aikana tankkaus. Lähes kaikissa pitkissä kisoissa 6-8 tunnin jälkeen iskee "ei tee mieli syödä mitään". Ei maistu suolainen tai makea, ei neste eikä kiinteä. Mikä on se mitä siinä vaiheessa saa syötyä, vaikka väkisin... Bodom Trailillä tuli huomattua, että tankkaus on lyhyemmilläkin matkoilla tärkeää, saatika sitten pitkillä. Tänä vuonna saa ensimmäistä kertaa pakata mukaan dropbagin, mikä hieman helpoittaa, sillä sinne voi laittaa vähän kaikkea ja täydentää sitten reppu sen mukaan mikä maittaa. Harmitus vaan, että huolto on jo kovin aikaisessa vaiheessa...

Matkan pidetessä myös väsymys kasvaa ja loukkaantumisriski tätä myötä. Jaksaako nostaa jalkoja kaikkien juurakoiden ja kivien yli? Ihaileeko sitä maisemia maantasolta, loppuuko matkanteko siihen... Kaikkea ei ehkä ole hyvä miettiä liikaa...

Ja vaatetus, apua?! Ainainen painajainen, kun ilmat ja ennusteet muuttuvat päivän aikana auringosta sateeseen tai päinvastoin😂 Ja näin keväällä se missä kunnossa polut ovat; ehtiikö loputkin lumet sulaa vai mennäänkö haarahangissa... Siinä tosin voisi olla etulyöntiasema😉

Tänään lyhyt ja kevyt lenkki ihanan ystävän kanssa metsässä rauhoitti hetkellisesti, mutta samalla sai aikaan muun muassa näitä ajatuksia tulevasta.