KK83

Kun sattuu ja tapahtuu enemmän kuin koko "juoksu-uran" aikana

Olihan kyllä ihan mieletön reissu, mutta samalla jäi kyllä kova nälkä... Ei sen puolesta, että eväät olisi loppunut kesken. Ei, sillä dropbagillinen evästä matkasi myös takaisin päin Kuusamosta Vantaalle😂 Vaan sen takia mitä olisi voinut tehdä toisin ja missä jäi parannettavaa😉

Olimme sopineet ihanan ystävän kanssa juoksevamme yhtä matkaa. Koko vuosi on käyty yhdessä lenkeillä ja kunto ja vauhti tuntunut olevan suht sama molemmilla. Juttu luistaa ja on helppo mennä yhdessä. Tosin pientä ahdistusta itselle toi se, että toinen joutuisi hidastelemaan minun takia, jos jostain syystä juoksu ei kulje tai jotain sattuu. Yhdellä lenkillä tästä mainitsin ja samat ahdistukset ollut ystävällä. Sovimme siis ettei mitään paineita ja toinen saa lähteä omia aikojaan, jos tuntuu siltä.

Matka alkoi osaltani hieman harmillisissa tunnelmissa, kun 45min ennen lentokentälle lähtöä selkään tuli kumma kipu. Ei koskaan, siis koskaan aiemmin ole ollut mitään ja nyt sitten iski. Viiltävä kipu liikkuessa ja alaselän lihakset vetivät jumiin. Itkuhan siinä perille päästyä tuli, kun harmitti niin, että tässäkö se koko talven treeni sitten meni. No, vähän särkylääkettä ja buranaa ja ei muuta kuin juoksureppua pakkaamaan ja numerolapun hakuun. Järjestäjät olivat tosiaan myös katsoneet minut potentiaaliseksi eksyjäksi ja sain myös gps paikantimen😂 Aamulla herätys olisi kuitenkin jo klo4.30, sillä kisabussit lähtöön starttasivat 5.45, joten enempää ei onneksi illalla ehtinyt harmitella. Yön yli nukuttua olin jo aivan eri tunnelmissa, vaikka pientä kipua ja ärsytystä edelleen. Matkaan oli kuitenkin päästävä, vaikka ehkä hieman varuillaan omasta olosta.

Aamulla vielä pohdintaa mitä sitä laittaa päälle, sillä sääennuste näytti sadetta ja vielä enemmän sadetta koko päivälle. Aamupalaa, vedenpitävää päälle ja reppu niskaan. Sen nostamiseen tarvittiinkin pari kaveria, sillä painoa eväistä ja vedestä tuli kyllä enempi kuin tarpeeksi🙈 Kisabussit lähtivät onneksi ihan majoituksen vierestä, joten ei tarvinnut kovin montaa ylimääräistä askelta ottaa. Bussi starttasi ja lähti. Ja jäi ensimmäiseen mäkeen. Ei mitään liikettä. Bussilastillinen juoksijoita hieman epäuskoisena, kaikki naurahtelivat ja pientä paniikkia, ainakin itselle, meinasi tulla. Kuski yrittää kaikkensa ja lopulta bussi nytkähtelee liikkeelle, sen kuuloisena tosin ettei matka pitkälle jatkuisi. Jokainen pysähdys aiheutti muutaman ylimääräisen sydämenlyönin siitä jäisikö matka siihen. Lopulta kuitenkin hyvissä ajoin lähtöalueella👍 Mutta ne vessajonot....

Startissa olimme, itselle tuttuun tapaan, 20 sekuntia ennen lähtöä. Tämä ei ollut aivan paras vaihtoehto, sillä kapeat polut tekivät pitkät letkat ja alku meni letkoissa kävellessä, vaikka juoksuhaluja olisi ollut. Aina, kun mahdollista lähdimme ohitukseen, mutta oli todella kuluttavaa ottaa spurtteja tämän tästä ja taas madella letkassa. Intervallitreenit olisi ehkä hyvä tehdä jossain muualla kuin 83km matkalla😝 No, letkat kuuluu polkujuoksun henkeen ja mukavia juttutuokioita sitä saikin aikaiseksi. Ja se onkin myös yksi polkujuoksun ihanuuksista. Lähes poikkeuksetta kaikki ovat hyväntuulisia, iloisia (vaikka välillä ehkä matkasta rasittuneita...), auttavaisia ja aina valmiita pieneen rupatteluun😍

Muutaman tunnin jälkeen letkat alkoivat kuitenkin hajaantua ja välillä pääsi jo pidempiäkin aikoja kunnolla juoksemaan. Selkäkipu oli lähes hävinnyt, joten väite "liike on lääke" pitää paikkansa. Vettä satoi lähes koko päivän, mutta liikkeessä ollessa se ei haitannut. Juoksen niin mielummin viileässä kuin helteessä auringon paahtaessa. Juoksu sujui ja poluilla meno oli keveää. Vaaran paikkojakin riitti useampia, kun jalka jäi maasta törröttävään juureen kiinni tai isovarvas sai osumaa kivestä ja, kun 15km kohdalla nilkka muljahti oikein kunnolla. Tämäkin vielä, sillä koskaan, ei ikinä ole myöskää ollut mitään vaivoja nilkoissa. Hetki meni nilkuttaessa, kunnes kipu tasaantui eikä enää tuntunut. Matka siis jatkui.

Ensimmäinen huolto tuli kuin yllättäen, nytkö jo. Eväitä oli reppu vielä täynnä, joten dropbagista lötköpulloon vain omenalimpparia (ihan super onnistunut valinta) ja yksi smoothie selkään. Muutama minuutti ja olimme taas jo matkalla. Tehokasta. Muutaman ylimääräisen sydämentykytyksen toi myös noin 30km ennen maalia, kun ystäväni meinasi tipahtaa rotkoon maan pettäessä jalan alta😱 Hetki meni sykkeitä tasatessa ja harmikseen hänkin satutti jalkansa. Kaikesta huolimatta juoksu jatkui ja vauhti pysyi hyvänä kunnes tulimme riippusillalle, jonne oli ehtinyt 55km ja 34km matkalaiset. Tuossa jonotellessa ja paikallaan ollessa iski ensimmäisen kerran kylmyys. Onneksi taaskin oli iloisia juoksijoita ympärillä ja ehti muutaman sanan yhden sun toisen kanssa vaihtamaan. Pysähdys venyi melkein 15 minuuttiin ennen kuin pääsimme jatkamaan. Lämpö kuitenkin palasi nopeasti liikkeelle päästyämme. Tämän jälkeen alkoikin taas tasainen ohittelu, mutta ihanaa oli, kun kanssa juoksijat kannustivat meitä eteenpäin. "Teillä on niin kevyt askel", "Näyttää hyvältä", "Tsemppiä". Tuntui niin hyvältä saada kerrankin itse niitä kannustuksia mitä on aiemmin jaellut aina muille😍 Kiitelin ja tsemppasin myös takaisin.

Oman kellon gps pysähtyi tuossa sillalla 47-48km kohdalle. Pientä epätoivoa se alkuun toi, sillä kilometrit alkoi tuntua jo kovin pitkiltä. Ei vain ymmärtänyt kellon pysähtyneen, kunnes epätoivoisena kysyin takana juoksevalta, mitä hänen matka näyttää. Onneksi sanoi olevan kohta 59km takana ja pienoinen helpotus sille ettei ne kilometrit nyt sitten niin vaikeita ollutkaan. Tämän jälkeen loppumatka mentiin siis täysin fiiliksen mukaan eikä vauhtia voinut "tarkkailla". Toisaalta oli kovin vapauttavaa mennä sitä vauhtia, kun tuntui jalan nousevan.

Mäkiä oli reitillä ennen viimeistä huoltoa enemmän kuin muistan viime vuoden 53km matkalta. Kuka lie ne sinne kasannut, sillä muistelin niiden alkavan vasta viimeisen huollon jälkeen, mutta taitaa se aika kultaa muistot😆 Sauvat olivat olleet mukana ja käyttöä niille lopussa tulikin. Mäet menivät kuitenkin odotettua helpommin, joten tunkkaustreeneistä on jotain hyötyä ollut.

Viimeistä ylämäkeä kivutessa muutama onnen kyynel vierähti ja ajatus siitä, että matka on kohta ohi ja siitä selvittiin oli samalla niiin ihanaa, mutta myös hieman haikeaa. Niin kauan odotettu juoksumatka olisi kohta jo ohi. Maaliin alamäkeä rullatessa tuntui niin hyvältä ja kevyeltä, hymy irtosi helposti ja olo oli mainio.

Vaikka pääasia miksi juoksen on sen tuoma hyvä olo, ihana fiilis ja luonnosta nauttiminen, on nyt myös herännyt "pieni" kilpailuhenki. Tästä reissusta jäi nälkä. Jos olisi ollut hieman edempänä lähdössä. Jos ei olisi nyrjäyttänyt nilkkaansa. Jos ystävä ei olisi satuttanut jalkaansa. Jos emme olisi joutuneet jonottamaan niin kauaa sillalla. Jos ei olisi ollut niin paljon painoa repussa. Monta pientä juttua, mitkä jäivät kaivelemaan sen verran, että revanssi sitä varmasti pitää ensi vuonna ottaa😅

Kaikesta jossittelusta huolimatta, olen niin tyytyväinen juoksuun. Aika tavoite oli 12-13h ja se toteutui. 12h42min, naisissa sija 27. ja oman ikäsarjan 7.😉


On se vaan niin koukuttavaa ja jollain hullulla tapaa myös niin ihanaa😍 Nyt kuitenkin hetki pakkolepoa; mustunut ja turvonnut nilkka kuntoon ja sitten taas jatketaan.