KK83

Kun sattuu ja tapahtuu enemmän kuin koko "juoksu-uran" aikana

Olihan kyllä ihan mieletön reissu, mutta samalla jäi kyllä kova nälkä... Ei sen puolesta, että eväät olisi loppunut kesken. Ei, sillä dropbagillinen evästä matkasi myös takaisin päin Kuusamosta Vantaalle😂 Vaan sen takia mitä olisi voinut tehdä toisin ja missä jäi parannettavaa😉

Olimme sopineet ihanan ystävän kanssa juoksevamme yhtä matkaa. Koko vuosi on käyty yhdessä lenkeillä ja kunto ja vauhti tuntunut olevan suht sama molemmilla. Juttu luistaa ja on helppo mennä yhdessä. Tosin pientä ahdistusta itselle toi se, että toinen joutuisi hidastelemaan minun takia, jos jostain syystä juoksu ei kulje tai jotain sattuu. Yhdellä lenkillä tästä mainitsin ja samat ahdistukset ollut ystävällä. Sovimme siis ettei mitään paineita ja toinen saa lähteä omia aikojaan, jos tuntuu siltä.

Matka alkoi osaltani hieman harmillisissa tunnelmissa, kun 45min ennen lentokentälle lähtöä selkään tuli kumma kipu. Ei koskaan, siis koskaan aiemmin ole ollut mitään ja nyt sitten iski. Viiltävä kipu liikkuessa ja alaselän lihakset vetivät jumiin. Itkuhan siinä perille päästyä tuli, kun harmitti niin, että tässäkö se koko talven treeni sitten meni. No, vähän särkylääkettä ja buranaa ja ei muuta kuin juoksureppua pakkaamaan ja numerolapun hakuun. Järjestäjät olivat tosiaan myös katsoneet minut potentiaaliseksi eksyjäksi ja sain myös gps paikantimen😂 Aamulla herätys olisi kuitenkin jo klo4.30, sillä kisabussit lähtöön starttasivat 5.45, joten enempää ei onneksi illalla ehtinyt harmitella. Yön yli nukuttua olin jo aivan eri tunnelmissa, vaikka pientä kipua ja ärsytystä edelleen. Matkaan oli kuitenkin päästävä, vaikka ehkä hieman varuillaan omasta olosta.

Aamulla vielä pohdintaa mitä sitä laittaa päälle, sillä sääennuste näytti sadetta ja vielä enemmän sadetta koko päivälle. Aamupalaa, vedenpitävää päälle ja reppu niskaan. Sen nostamiseen tarvittiinkin pari kaveria, sillä painoa eväistä ja vedestä tuli kyllä enempi kuin tarpeeksi🙈 Kisabussit lähtivät onneksi ihan majoituksen vierestä, joten ei tarvinnut kovin montaa ylimääräistä askelta ottaa. Bussi starttasi ja lähti. Ja jäi ensimmäiseen mäkeen. Ei mitään liikettä. Bussilastillinen juoksijoita hieman epäuskoisena, kaikki naurahtelivat ja pientä paniikkia, ainakin itselle, meinasi tulla. Kuski yrittää kaikkensa ja lopulta bussi nytkähtelee liikkeelle, sen kuuloisena tosin ettei matka pitkälle jatkuisi. Jokainen pysähdys aiheutti muutaman ylimääräisen sydämenlyönin siitä jäisikö matka siihen. Lopulta kuitenkin hyvissä ajoin lähtöalueella👍 Mutta ne vessajonot....

Startissa olimme, itselle tuttuun tapaan, 20 sekuntia ennen lähtöä. Tämä ei ollut aivan paras vaihtoehto, sillä kapeat polut tekivät pitkät letkat ja alku meni letkoissa kävellessä, vaikka juoksuhaluja olisi ollut. Aina, kun mahdollista lähdimme ohitukseen, mutta oli todella kuluttavaa ottaa spurtteja tämän tästä ja taas madella letkassa. Intervallitreenit olisi ehkä hyvä tehdä jossain muualla kuin 83km matkalla😝 No, letkat kuuluu polkujuoksun henkeen ja mukavia juttutuokioita sitä saikin aikaiseksi. Ja se onkin myös yksi polkujuoksun ihanuuksista. Lähes poikkeuksetta kaikki ovat hyväntuulisia, iloisia (vaikka välillä ehkä matkasta rasittuneita...), auttavaisia ja aina valmiita pieneen rupatteluun😍

Muutaman tunnin jälkeen letkat alkoivat kuitenkin hajaantua ja välillä pääsi jo pidempiäkin aikoja kunnolla juoksemaan. Selkäkipu oli lähes hävinnyt, joten väite "liike on lääke" pitää paikkansa. Vettä satoi lähes koko päivän, mutta liikkeessä ollessa se ei haitannut. Juoksen niin mielummin viileässä kuin helteessä auringon paahtaessa. Juoksu sujui ja poluilla meno oli keveää. Vaaran paikkojakin riitti useampia, kun jalka jäi maasta törröttävään juureen kiinni tai isovarvas sai osumaa kivestä ja, kun 15km kohdalla nilkka muljahti oikein kunnolla. Tämäkin vielä, sillä koskaan, ei ikinä ole myöskää ollut mitään vaivoja nilkoissa. Hetki meni nilkuttaessa, kunnes kipu tasaantui eikä enää tuntunut. Matka siis jatkui.

Ensimmäinen huolto tuli kuin yllättäen, nytkö jo. Eväitä oli reppu vielä täynnä, joten dropbagista lötköpulloon vain omenalimpparia (ihan super onnistunut valinta) ja yksi smoothie selkään. Muutama minuutti ja olimme taas jo matkalla. Tehokasta. Muutaman ylimääräisen sydämentykytyksen toi myös noin 30km ennen maalia, kun ystäväni meinasi tipahtaa rotkoon maan pettäessä jalan alta😱 Hetki meni sykkeitä tasatessa ja harmikseen hänkin satutti jalkansa. Kaikesta huolimatta juoksu jatkui ja vauhti pysyi hyvänä kunnes tulimme riippusillalle, jonne oli ehtinyt 55km ja 34km matkalaiset. Tuossa jonotellessa ja paikallaan ollessa iski ensimmäisen kerran kylmyys. Onneksi taaskin oli iloisia juoksijoita ympärillä ja ehti muutaman sanan yhden sun toisen kanssa vaihtamaan. Pysähdys venyi melkein 15 minuuttiin ennen kuin pääsimme jatkamaan. Lämpö kuitenkin palasi nopeasti liikkeelle päästyämme. Tämän jälkeen alkoikin taas tasainen ohittelu, mutta ihanaa oli, kun kanssa juoksijat kannustivat meitä eteenpäin. "Teillä on niin kevyt askel", "Näyttää hyvältä", "Tsemppiä". Tuntui niin hyvältä saada kerrankin itse niitä kannustuksia mitä on aiemmin jaellut aina muille😍 Kiitelin ja tsemppasin myös takaisin.

Oman kellon gps pysähtyi tuossa sillalla 47-48km kohdalle. Pientä epätoivoa se alkuun toi, sillä kilometrit alkoi tuntua jo kovin pitkiltä. Ei vain ymmärtänyt kellon pysähtyneen, kunnes epätoivoisena kysyin takana juoksevalta, mitä hänen matka näyttää. Onneksi sanoi olevan kohta 59km takana ja pienoinen helpotus sille ettei ne kilometrit nyt sitten niin vaikeita ollutkaan. Tämän jälkeen loppumatka mentiin siis täysin fiiliksen mukaan eikä vauhtia voinut "tarkkailla". Toisaalta oli kovin vapauttavaa mennä sitä vauhtia, kun tuntui jalan nousevan.

Mäkiä oli reitillä ennen viimeistä huoltoa enemmän kuin muistan viime vuoden 53km matkalta. Kuka lie ne sinne kasannut, sillä muistelin niiden alkavan vasta viimeisen huollon jälkeen, mutta taitaa se aika kultaa muistot😆 Sauvat olivat olleet mukana ja käyttöä niille lopussa tulikin. Mäet menivät kuitenkin odotettua helpommin, joten tunkkaustreeneistä on jotain hyötyä ollut.

Viimeistä ylämäkeä kivutessa muutama onnen kyynel vierähti ja ajatus siitä, että matka on kohta ohi ja siitä selvittiin oli samalla niiin ihanaa, mutta myös hieman haikeaa. Niin kauan odotettu juoksumatka olisi kohta jo ohi. Maaliin alamäkeä rullatessa tuntui niin hyvältä ja kevyeltä, hymy irtosi helposti ja olo oli mainio.

Vaikka pääasia miksi juoksen on sen tuoma hyvä olo, ihana fiilis ja luonnosta nauttiminen, on nyt myös herännyt "pieni" kilpailuhenki. Tästä reissusta jäi nälkä. Jos olisi ollut hieman edempänä lähdössä. Jos ei olisi nyrjäyttänyt nilkkaansa. Jos ystävä ei olisi satuttanut jalkaansa. Jos emme olisi joutuneet jonottamaan niin kauaa sillalla. Jos ei olisi ollut niin paljon painoa repussa. Monta pientä juttua, mitkä jäivät kaivelemaan sen verran, että revanssi sitä varmasti pitää ensi vuonna ottaa😅

Kaikesta jossittelusta huolimatta, olen niin tyytyväinen juoksuun. Aika tavoite oli 12-13h ja se toteutui. 12h42min, naisissa sija 27. ja oman ikäsarjan 7.😉


On se vaan niin koukuttavaa ja jollain hullulla tapaa myös niin ihanaa😍 Nyt kuitenkin hetki pakkolepoa; mustunut ja turvonnut nilkka kuntoon ja sitten taas jatketaan.

Valmistautuminen Karhunkierrokselle

Viime hetken paniikki

Kesän ensimmäinen iso koitos on jo ihan nurkan takana ja vaikka talvi onkin mennyt ihan mukavasti treenatessa, alkaa pieni paniikki nostaa päätään. Viimeinen kuukausi on ollut koulun, koulutehtävien ja tenttien, työn, juoksun ja lasten kanssa olemisen välillä tasapainoilemista. Yritystä yhdistää kaikki niin ettei mikään kärsisi... Kaikkea ei kuitenkaan pysty ihan täysin toteuttamaan ja eniten on tainnut kärsiä oma mielenterveys😂

Ennen ensi perjantaita tässä tulee olemaan 11:sta päivän putki. Ei tosin kulautella, vaan tasapainoillaan koulun ja töiden kanssa. Joka päivä koulua tai töitä. Ja huipputapauksessa molempia; aamusta kouluun ja illaksi töihin... No, jotenkin tästä on tullut vakio ennen kisoja. Ensimmäinen lapin reissu oli 2017 Ylläs-Pallaksen 30k ja sitä ennen oli 21 työpäivää kahdella vapaalla, viime vuoden Karhunkierroksen 53k 18 työpäivää kahdella vapaalla. Ja näköjään sama toteutuu nytkin, mutta sillä erotuksella, että välissä pari pitkää päivää😵 Tässä kyllä mietin, että olisihan se ehkä ihan kiva joskus lähteä juoksuun hyvin levänneenä ja palautuneenakin😀

Tässä muutaman vuoden aikana matkan pituuden ja treeniajan "normaali" raja on hämärtynyt. Juoksun alkuaikoina tunnin lenkki oli jo saavutus tai 10km pitkis. Nykyään kahden tunnin lenkki poluilla on lyhyt, minkä voi tehdä töiden jälkeen illalla. Pikaisesti käydä pieni iltalenkki. Tunnin takia harvemmin viitsii edes lähteä poluille😕 (Toki maantielenkki kotiovelta on eriasia.) Talvi on treenattu lumihangessa tarpoen ja kerrankin koko talvi on tullut juostua, eikä nyt keväällä tarvinnut aloittaa kaikkea taas alusta kuten monena vuonna aiemmin. Pitkiä lenkkejä, ainakin ajallisesti, on tullut tehtyä.
83k on kuitenkin jo sen verran pitkä matka, että matkan aikana voi tapahtua mitä vain ja monen asian on mentävä "nappiin", jotta pääsee maaliin asti. Pelkkä hyvä kunto ei omalla kohdalla ainakaan riitä. Ja siinäkin vielä parannettavaa😉 Mutta suurin haaste tulee itselle olemaan matkan aikana tankkaus. Lähes kaikissa pitkissä kisoissa 6-8 tunnin jälkeen iskee "ei tee mieli syödä mitään". Ei maistu suolainen tai makea, ei neste eikä kiinteä. Mikä on se mitä siinä vaiheessa saa syötyä, vaikka väkisin... Bodom Trailillä tuli huomattua, että tankkaus on lyhyemmilläkin matkoilla tärkeää, saatika sitten pitkillä. Tänä vuonna saa ensimmäistä kertaa pakata mukaan dropbagin, mikä hieman helpoittaa, sillä sinne voi laittaa vähän kaikkea ja täydentää sitten reppu sen mukaan mikä maittaa. Harmitus vaan, että huolto on jo kovin aikaisessa vaiheessa...

Matkan pidetessä myös väsymys kasvaa ja loukkaantumisriski tätä myötä. Jaksaako nostaa jalkoja kaikkien juurakoiden ja kivien yli? Ihaileeko sitä maisemia maantasolta, loppuuko matkanteko siihen... Kaikkea ei ehkä ole hyvä miettiä liikaa...

Ja vaatetus, apua?! Ainainen painajainen, kun ilmat ja ennusteet muuttuvat päivän aikana auringosta sateeseen tai päinvastoin😂 Ja näin keväällä se missä kunnossa polut ovat; ehtiikö loputkin lumet sulaa vai mennäänkö haarahangissa... Siinä tosin voisi olla etulyöntiasema😉

Tänään lyhyt ja kevyt lenkki ihanan ystävän kanssa metsässä rauhoitti hetkellisesti, mutta samalla sai aikaan muun muassa näitä ajatuksia tulevasta.

Kisakauden startti

Bodom double 2019

Viime viikonloppuna startattiin kisakausi ja jo perinteiseksi muodostunut Bodomin yöjuoksu oli ensimmäisenä edessä. Kaksi vuotta aiemmin tämä samainen tapahtuma on ollut ensi kosketukseni polkujuoksukisaan ja melkeinpä polkujuoksuunkin. Silloin lähdin matkaan kahden noin 4km lenkin verran polkuihin tutustuneena🙈 Mutta mudassa tarpomisessa ja pimeässä metsässä oli sitä jotain ja hurahdin polkuiluun täysin. Nyt takana on jo muutama kilometri ja kisakin enemmän. 

Tällä kertaa olin uskaltautunut ilmoittaa itseni ensimmäiseen lähtöryhmään ja toivoin etten olisi muiden tukkeena. Ei meinaan ollut mitään hajua millaista vauhtia sitä uskaltaa lähteä, kun nuo vauhtitreenit on jäänyt "vähän" vähemmälle ja enemmän tullut mentyä mukavaa ja rauhallista pk treeniä... Viikonlopuksi oli luvattu sadetta ja haaveet kuivista sukista romuttui😆 Ilma oli kuitenkin loistava, ei sadetta, ei liian kuumaa tai kylmää. Täydellistä. Vaikka ehkä olikin "kuivaa" totutulle Bodomille, niin kyllä sitä mutaa ja suotakin vaan löytyi matkan varrelle.

Matkaan olin ajatellut lähteä rauhallisesti, mutta mutta... Lappu rintaan ja täysiä heti startista😂 Jo ekan kilsan jälkeen tiesin ettei ihan "kärjen" vauhtia kannata kuitenkaan yrittää ja onneksi letkojakin muodostui ja näihin piti vähän himmailla. Sykkeet huiteli vk:n ylärajoilla, mutta jalka oli kuitenkin yllättävän kevyt ja siivitti omaan enkkaan polkukympillä, 56.02. ja viime vuoden aikaan parannusta 11 minuuttia. Talven tarpomiset lähes vyötäröön asti lumessa on siis kannattaneet. Tosin vähän ehkä jäi tuo pari sekuntia kyllä harmittamaan😜 

Kuva: Onevision

Kroppa kävi yöllä kierroksilla eikä uni tullut millään. Tulikin nukuttua vain muutama tunti pienissä pätkissä ja aamulla olo olikin kuin paremmankin baari-illan jälkeen. Ja nälkä! Se oli vaivannut jo aamuyöstä, kun illalla ei mikään enää oikein maistunut. Virhe numero yksi. Mutta herättyä se oli puuro naamaan ja pähkäilyä millä varustuksella sitä lähtisi seuraavaan koitokseen.

Ja taas, ei sitä kerrasta opi😂 Täysiä matkaan. Onneksi taas jonot muodostui nopeasti, mikä hidasti vautia, mutta myös hajaantui usein yhtä nopeasti. Juoksu kuitenkin kulki ja tuntui hyvältä. Sykkeet pysyi suhteellisen maltillisena. Puuskutti toki, mutta eikös se kisassa vähän pidäkin kuulua. Jotenkin ajattelin ettei matka nyt niin pitkä ole ettäkö tarvitsisi sen kummemmin tankkailla matkalla. Virhe numero 2. Vettä tuli muutama kulaus silloin tällöin otettua, mutta muuten menin kisafiiliksellä eteenpäin, kunnes... Vähän 17km jälkeen täysin yhtäkkiä jalat oli mennä alta ja silmissä pimeni. Onneksi oli juuri ylämäki ja sain puusta tukea. Hetken hengähdys ja päässä kävi ajatusten laukka... "Ei nyt", "Hyvä juoksu menee ihan pilalle", "Jos kuitenkin vain yritän". Juoksijoita vilisi ohi ja mietin tässäkö se oli. Onneksi oli sentään varalle yksi smoothie repussa ja muutama siripiri. Ne naamaan ja eteenpäin. Paitsi ettei meinannut päästä. Jalat oli kuin puuroa ja sai tehdä töitä, että pysyi pystyssä. Neljä kilometriä. Voi tuntua ikuisuudelta. Muutaman kilometrin raahustamisen jälkeen uskalsi ottaa jo varovasti juoksuaskelia. Energiat alkoi vähän imeytyä, mutta jalka painoi. Sitten jostain kantautui lehmänkello, voiko sen äänestä niin ilahtua? Enää ei siis olisi kovin pitkää matkaa maaliin. Viimeinen hiekkapätkä ja selviäisin maaliin saakka. 

21km on pitkä matka tälläiselle tavalliselle tallaajalle ja varsinkin, kun sen yrittää mennä täysiä😀😂 Ensi kerralla muistan syödä hyvin edellisenäkin päivänä ja tankata matkalla. Siinähän se juoksun ilo on, eväiden syömisessä😋 Kaikesta huolimatta aika parani viime vuoteen samat 11 minuuttia kuin yöjuoksussakin ja loppuaika oli 2.27.xx. Yllätyksekseni se riitti kuitenkin kolmanteen sijaan doublella ja tuli käytyä pikainen pyrähdys palkintopallilla.

Ensi vuonna taidan suosiolla olla vapaaehtoisena ja juosta vain ohjailemassa busseja😉 

Luovuttaminen. DNF. Kummittelivat matkalla ajatuksissa, mutta tällä kertaa vielä jäivät vain kummittelemaan. Tosin mietin myös, että ehkä välillä olisi myös hyvä osata luovuttaa ja kuunnella omaa oloa. Missä vaiheessa ollaan siinä pisteessä, että matka jää siihen. Se jää nähtäväksi. Toivottavasti ei tarvitse tämän vuoden kisoissa sitä vielä omalla kohdalla kokea, mutta matkat pitenee ja etenkin henkistä kestävyyttä siinä koetellaan. 

Kuva 20km kohdalta kertoo kaiken🙈😅 (kuva:Onevision)

"Pikamatkat" on kivoja, mutta näillä lyhyillä ja nopeilla matkoilla jään kuitenkin kaipaamaan ihmisten kanssa juttelua, maisemien ihailua ja kuvaamista, matkamuistojen "keräämistä"... 

Seuraavaa koitos onkin jo ihan nurkan takana ja toistaiseksi pisin matka poluilla olisi edessä. Karhunkierroksen 83k odottelee tallaajiaan...