Suuntana suoraan

Venlat ja Jukola 2019

Viime viikonloppuna sai nauttia hyvästä seurasta ja mahtavasta Jukola-tapahtumasta. Ihan mieletön tapahtuma luodaan tyhjästä keskelle metsää ja peltoja. Olen aloittanut suunnistuksen kaksi vuotta sitten keväällä, kun silloinen työkaveri heitti lounastauolla ilmaan, josko olisin kiinnostunut lähtemään Venloihin. Heillä oli yhden suunnistajan vajaus. Yllytyshulluna ei tarvinnut kauaa miettiä ja parin päivän päästä olin ekaa kertaa, sitten ylä-asteen, kartta ja kompassi kädessä metsässä. Mitään hajua kartan lukemisesta, rastimääritteistä saatikka kompassin käytöstä ei ollut. Sinne siis päättömästi vaan taas kerran juoksentelemaan😂 Eikä ollut kovin kehumista ekassa suorituksessakaan...

Mutta siitä se lähti, jäin koukkuun. Oon kyllä niin helppo näissä ettei parane kokeilla mitään vahvempaa...🙈 Sen jälkeen alkoi kohtuullisen ahkera suunnistaminen ja kartan ja kompassin käytön opettelu. Pikkuhiljaa aloin päästä kiinni niistä, kunnes taas seuraavalla kerralla oli ihan pihalla. Mutta on sitä tässä parin vuoden aikana selkeä kehitys tapahtunut, vaikka edelleen välillä tulee pummeja, niin isompia enää harvemmin. Toki alkukeväästä Nuuksiossa jäi yksi rasti löytämättä kokonaan, kun ei vain yksinkertaisesti löytynyt. 45 minuutin jälkeen oli vain pakko luovuttaa ja jatkaa seuraavaan. Ja jälkeenpäin reittihärvelistä katsellessa olin ihan siitä 10 metrin päästä mennyt, mutta... Välillä sitä vaan eksyy😄

Meidän ihana Venla-joukkue❤

Mutta Jukolaan. Lauantai aamulla startattiin hyvissä ajoin liikenteeseen kohti Kangasalaa. Ruuhkaakin jo loppumatkasta oli, mutta ehdittiin hyvin teltta pystyttämään ennen Venlojen starttia. Itselläni oli ankkuriosuus, nyt kolmatta kertaa, mutta jännitys kasvoi mitä lähemmäksi oma vuoro koitti. Kaikilla tuntui omassa joukkueessa menevän hienosti ja oma startti lähestyi hurjaa vauhtia. Vaihtoalueelle kävellessä jännitys puski niin, että kädet tärisivät ja mietin kykeneekö sitä karttaa edes lukemaan. Kauaa ei vaihdossa tarvinnutkaan odotella ja kolmososuuden tuoja huikkasi ohjeeksi; "Suunnalla suoraan". Noh, suoraan meno ei ehkä ole vahvinta lajiani, mutta koitin pitää sen mielessä😂 Tiesin K-pisteelle olevan matkaa, joten kartta vaan käteen ja tossua toisen eteen. Rastit löytyivät yllättävän hyvin ja koitin pitää myös mielessä viime aikoina oppimani asiat "onko rasti mäen päällä, alla, millä sivulla, monta mäkeä ylös ja alas ennen rastia..." Ihan viimeisillä rasteilla se sitten kävi. Pummi. Juoksin rastin ohi, kun olin kesken kaiken vaihtanut kompassin jo seuraavalle rastille😣 Ja vielä tuosta rastista ohi mennessä kävin katsomassa numeron ja totesin vain ettei ollut mun... No, onneksi sen verran jäin miettimään seuraavalla rastilla, että mikäs tämä nyt on, kun olin ihan toiselle alunperin menossa. Itkumuurilla olisi voinut oikeasti itku tulla. Mutta ei muuta kuin spurtti juuri ohittamalleni rastille ja sieltä vielä kerta samaa reittiä takaisin. Pöh! Muuten niin hyvin mennyt ja lähes täydellinen suoritus itselle meni pieleen. Vielä joutuu odottelemaan sitä ihan täydellistä suunnistusta, mutta toisaalta siinä piilee myös tämän lajin "juju". Aina voi kehittyä ja tehdä paremmin👍 Jää kaivelemaan ja saa aina lähtemään uudestaan ja uudestaan kartta kädessä metsään, ajatuksena, et "ens kerralla sit...".


Venlojen jälkeen tiedossa oli yö telttakylässä. Viime vuonna oli ihan liian ohut makuupussi ja liian vähän lämmintä vaatetta, joten nyt olin varautunut hyvin enkä aikonut palella. Uusi makuupussi testaukseen, villakerrasto, villasukat, fleece, pipo silmille ja korvatulpat korviin. Olin niin valmis nukkumaan. Mutta, mutta... Eihän se uni tullut. Jukolan lähtö oli juuri ja kuulutukset kaikuivat koko yön. Ja oli ihan liian kuuma! Makuupussi menee siis jatkoon, tarkenee😂 Tiesin myös jo viime vuodesta ettei sitä varmasti saa nukuttua, kun pitää odotella omaa vuoroa ja olla valmiina lähtöön "koska tahansa". Ja, vaikka olin laskeskellut mihin asti sitä ainakin hyvin voi nukkua, niin ei sitä vaan malttanut. Joten hyvin huonosti nukutun yön jälkeen aamu valkeni aurinkoisena ja lämpimänä. Ja tälläkin kertaa se "koska tahansa" tuli klo9.30 satojen muiden kanssa. Siinä sitä jännättiin karttatelineillä ja suunniteltiin kumpaan kahdesta alun tiepätkästä kannattaa suunnata, jottei jää kaikkien jalkoihin. Taktiikkana siis taas täysiä lähtömerkin saatua. Ihan ok taktiikka olikin ja pahin ruuhka ainakin hetkellisesti jäi taakse. Ilma vaan oli ihan liian kuuma, hiki valui silmiin ja karttamuovi luisui hikisten sormien välissä, joten kartanluku oli vähän sinnepäin. Muutaman kerran kaarsinkin liikaa oikealle, mutta tässä vaiheessa pystyi myös hyödyntämään uria jo sen verran, että tiesi suhteellisen lähellä olevan. Ja letkoja, niitä muodostui kapeilla poluilla ja tiheiköissä missä vauhti hiipui kävelyyn. Loppuvaiheessa kuumuus alkoi olla jo todella paahtavaa ja vajaa kaksi tuntinen metsässä alkoi painaa. Kerran vielä lähikontaktia sammaleen kanssa ja sitten alkoikin jo kuulutukset kisapaikalta jälleen kuulua. Kohtuullisella ajalla pääsin kuitenkin maaliin ja oikeat rastit löytäneenä.

Jälleen reissun jälkeen on hyvä, mutta haikea olo. Aina näitä niin kovasti odottaa, mutta sitten ne on hetkessä ohi. Siinäkö se nyt oli? No, onneksi tänä vuonna on aina jokin uusi tapaphtuma edessä ja voi sitten jo aloittaa sen jännittämisen ja odottamisen😉

GPS-reitti omalta ankkuriosuudelta Venloista kertoo sen; Rakkaudesta lajiin❤😍